torstai 21. marraskuuta 2013

Lakkausta vierailulla

Tänään lähdin minä vuorostani lasten kotiin kyläilemään. Pakkasin reppuuni muutaman kynsilakan, asetonin ja vähän muitakin tarvikkeita. Ajattelin, että vietän heillä sen verran aikaa, että ehdin laittaa "miniäkokelaani" kynnet jälleen. Se on sellainen WIN-WIN-tilanne, hän tykkää kovasti siitä, että lakkailen hänen kynsiään minkä väriseksi milloinkin, ja minä tykkään siitä, että saan puuhailla näitten lakkojeni ja tarvikkeideni kanssa ja "tyttöillä" oikein runsain mitoin. Jostain kumman syystä rakkaani ei ole lainkaan innostunut näistä kynsilakoista ja niiden kanssa tuhertamisesta - outo mies - eikö totta? 

Tarkoituksena lähtiessäni oli käyttää harvoin käyttämistäni väreistä mustaa - joka on itselleni todella vieras väri ja tosi paljon oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Itse olen vähän (lue:paljon) enemmänkin sellainen nude-tyyppi. 


Siispä mukaan: L.A.Girls Black Illusion, OPI You Only Live Twice, OPI Bring On The Bling, sekä tuttuun tapaan Seche Vite, ja The Knight. Mukaan lähtivät myös niitti/koristerasiani, asetoni, "siistimissivellin" yms. Tietenkin kotiin jäi koristelusivellin, joten sillä Bring On The Bling -lakalla suunnittelemani koukerot jäivät tekemättä, en viitsinyt edes yrittää tehdä mitään pelkän lakkapullon siveltimen varassa. 


Viimeksi hänelle laitettiin (heidän meillä käydessään viikonlopulla) vihreä lakka, ja vihreitä glittereitä ja päälle vielä väritön geeli varmistamaan pysyvyys - no pysyihän se - aika kauan saimme liuotella sitä folion kanssa, että saimme sen edellisen pois, mutta ei se kuitenkaan kohtuutonta vaivaa aiheuttanut. Lähinnä huviteltiin niiden folioiden kanssa sormenpäiden suojautuvan ufoilta yms. hulluttelua. 


Lakkaukset näyttivät ihan kivoilta mielestäni, ja aksenttikynsille laitoin kaksi tähtiniittiä, jotka eivät näyttäneet nekään yhtään pahoilta. 
Kiva nähdä/kuulla, ovatko niitit vielä huomenna paikallaan. Kuulemma tarhantäditkin olivat taas saaneet kuulla miten kivaa oli kun mummu tuli lakkaamaan kynsiä. :-) 

Tietysti sitten myöskin perheen pienimmäisen kynnet piti lakata. Hän valitsi ihan itse äidin lakkavarastosta neonpinkin lakan, joka sitten käytettiin hänen kynsilleen. Eipä neiti kyllä jaksanut kuivumista odotella - mutta eipä sitä uskonut mummu tai äitikään hänen tekevän. 




Harmi, ettei niistä kuvista saanut tänne enempää, mutta kun aina ei vaan onnistu :-(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti