maanantai 16. joulukuuta 2013

Sateenkaarihaaste Künsii-blogista

Valitettavasti nyt ei ole ollut aikaa lakata kynsiä, jotta voisin niistä postailla - haluan kuitenkin pitää tätä blogia "elossa" - vaikka sitten näillä "jotain ihan muuta"-postauksilla. 

Bongasin haasteen täältä.

Jotkut värit olivat tosi helppoja, mutta jotkut minulle tosi vaikeita. Kynsilakoista löytyy kyllä koko sateenkaari aivan vaivatta, mutta se olisi ollut mielestäni oikaisemista.

KELTAINEN: - Dermosil Skin Comfort - tehoseerumitipat. Silloin kun kasvojeni iho on pahimmillaan (kuiva), niin nämä auttavat normaalivoiteen lisänä, ja onhan toi öljy "keltaista". Tähän otin myös keltaisen kynsilakan kaveriksi. (Pahoittelen kuvan huonoa laatua, en jaksanut ottaa uutta kuvaa, kun näin että tämä on ihan epätarkka :-( )



ORANSSI:  - Tähänkään ei oikein löytynyt mitään oikeata väriä. Onhan tuossa pakkauksessa nyt sentään jonkin verran oranssia, joten menköön. Minulla on pakko olla vähintään tuo suojakerroin +30 jos meinaan yhtään olla auringossa. Ihoni on niin "paloherkkä", ettei sen kanssa kannata todellakaan leikkiä.




PUNAINEN: - Siihen oli ehdottomasti otettava juuri hankkimani KBS-Shimmerin Raspberry/Vanilla Sugar scrub, sekä Sleek Mystifique hiuksiin jätettävä hoitoaine, jota käytän harvoin, mutta joka on silloin kullanarvoinen.





SININEN - Huulipunieni hylsyt ovat melkein kaikki sinisiä. Niissä oli jopa valinnanvaraa. :-)



Helpoin
VIOLETTI - Siinä oli eniten valinnanvaraa, mutta otin siitä BPM-hiusvahan. Olen ostanut sen käyttämältäni kampaajalta, ja tykkään siitä kovasti. Valittavana olisi ollut myös suihkugeelini, joka on violetti.




VIHREÄ - Dermosilin jalkakylpysuola. Ei nyt oikeasti ole ihan tarkalleen ottaen vihreä, mutta saa luvan kelvata. (Tässäkään en siis halunnut ottaa kynsilakkaa valinnakseni)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti