perjantai 13. joulukuuta 2013

Pinkkiä tummanpunaisella

Harjoittelumoodi jatkuu: 
Tänään piti treenata liukuvärjäystä. Väreiksi valikoituivat OPIn lakat You Only Live Twice ja Pussy Calore. 

Taas MOKA - toi Pussy Calore on hiekkalakka, joten se ei ihan toiminut kuten halusin.
Laitoin tuon tummemman koko kynnelle, ja siitä sitten vaaleampaan päin. Itseasiassa mulla oli kolmaskin lakka - eräänlainen välisävy noille kahdelle, mutta se jäi oikeastaan niin näkymättömäksi tuon pinkin alle, etten katsonut tarpeelliseksi mainita sitä lakkakuvauksessa. ( Rimmelin joku "tuhat vuotta vanha" - silti ihan lakkana edelleen toimiva).




Tuossa yläpuolella siis ne OPIn lakat, toimivat laadukkaasti, kuten OPIn lakoilta odottaa sopii. 

Käytin sitä samaa pesusienen palaa töpöttelyyn, kuin mitä käytin noiden edellisten linnunratalakkausten kanssa. Hyvin se toimi edelleen. Tuo hiekkalakka oli vähän paksu koostumukseltaan, joten se ei "liukunut" ihan siten kuin toivoin, vaan jätti siihen tavallaan vähän kuin "reikiä", mutta toisaalta se liuku sinällään varsinkin kun tarpeeksi kaukaa katsoo lopputulemana näytti aika ok:lta. 



Kyllä taitaa nämäkin kynnet taas pari päivää kestää "käyttöä". Tässä vielä pari lisäkuvaa teille: 



Nuo pienet punaiset koristeet ovat sydämiä, joiden muoto ei oikein tule esiin näistä kuvista, mutta ilman niitä lakkaus näytti kyllä selvästi "alastomalta".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti